Valitse alueesi

Valitse alue, joka parhaiten vastaa sijaintiasi tai mieltymyksiäsi.

Valitse sivuston kieli

Tämä asetus hallitsee käyttöliittymän kieltä, mukaan lukien painikkeet, valikot ja kaikki sivuston tekstit. Valitse haluamasi kieli parhaan selauskokemuksen saamiseksi.

Valitse kielet työpaikkailmoituksille

Valitse kielet työpaikkailmoituksille, jotka haluat nähdä. Tämä asetus määrittää, mitkä työpaikkailmoitukset näytetään sinulle.

Yliopistonlehtori, pohjoissaame
University of Oulu

Yliopistonlehtori, pohjoissaame

2026-06-25 (Europe/Helsinki)
Tallenna työpaikka

Tietoja työnantajasta

Oulu life, Good life – Discover the exciting opportunities that await you

Käy työnantajan sivulla

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan Giellagas-instituuttiin

Yliopistonlehtoria (pohjoissaame)

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2027 alkaen.

Giellagas-instituutilla on valtakunnallinen vastuu saamen kielten ja saamelaisen kulttuurin ylimmästä opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa.

Instituutin saamen kielten oppiaine kouluttaa kielen asiantuntijoita saamelaisyhteisön tarpeisiin. Opinnot tarjoavat mahdollisuuksia kansainväliseen uraan Pohjoismaiden rajat ylittävällä saamelaisalueella.

Opinnoissa on kolme linjaa: pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen linja. Pohjoissaamen linja on tarkoitettu äidinkielisille puhujille sekä muille, joilla on hyvä pohjoissaamen taito. Lisäksi instituutissa voi suorittaa 25 opintopisteen laajuiset pohjoissaamen perusopinnot vieraana kielenä.

Työtehtävät

Yliopistonlehtorina:

  • Opetat perus-, aine- ja syventäviä opintoja
  • Ohjaat ja tarkastat opinnäytetöitä
  • Toimit omaopettajana
  • Tutkit pohjoissaamen kieltä
  • Hoidat hallinnollisia tehtäviä

Mitä tarjoamme? 

  • Tuen asiantuntevalta ja innostavalta Giellagas-instituutin työyhteisöltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn ja toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme? 

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:

  • Tohtorin tutkintoa saamen kielten alalta
  • C2-tasoista kirjallista ja suullista pohjoissaamen taitoa
  • Vähintään viisi opintopistettä yliopistopedagogisia opintoja tai niihin rinnastettavia opintoja
  • Vähintään kaksi vuotta opetus- ja ohjauskokemusta yliopistotasoisesta opetuksesta ja ohjauksesta
  • Kykyä antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta
  • Kykyä ohjata opinnäytteitä
  • Kykyä kehittää opetusta sekä näyttöä tieteellisestä työstä
  • Sujuvaa kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa

Lisäksi katsomme eduksi:

  • 25 opintopistettä yliopistopedagogisia opintoja tai niihin rinnastettavia opintoja
  • Muut opetustoimessa saavutetut ansiot
  • Näyttö tutkinto-ohjelman opetuksen kehittämisestä
  • Aktiivinen osallistuminen tiedeyhteisön toimintaan

Yliopistonlehtorin odotetaan suorittavan kahden vuoden kuluessa työsuhteen alkamisesta vähintään 25 opintopistettä yliopistopedagogisia tai niihin rinnastettavia opintoja, ellei valitulla ole näitä opintoja suoritettuna työsuhteen alkaessa.

Palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2027 alkaen (tai sopimuksen mukaan).

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 6-7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4200-5400 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, haethan paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 25.6.2026. Liitä mukaan:

  1. Hakemus
  2. CV
  3. Narratiivinen CV, käyttäen annettua mallia (lisätietoja Tutkimuksen ja tutkijan arvioinnin periaatteet Oulun yliopistossa)
  4. Julkaisuluettelo
  5. Opetusportfolio (enintään 5 sivua), sisältäen:
    1. Opetusfilosofia, opetusstrategiat ja opetusmetodit
    2. Luonnehdinta itsestä opettajana
    3. Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus, opetuksen kehittäminen, digitaalisen opetuksen taidot ja palautteen antaminen (miten annat opiskelijoille palautetta), mahdollinen osallistuminen jatkuvan oppimisen tarjontaan ja kansainvälinen koulutusyhteistyö
    4. Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö huomioiden myös avoimet oppimateriaalit
    5. Oman opetus- ja ohjausosaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen. Oman pedagogisen koulutuksen kuvaus. Tutkimuksen merkitys oman opetus- ja ohjausosaamisen ylläpitämisessä ja kehittämisessä.
    6. Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet) ja vastapalaute
    7. Opetustyön kehittämisen visio: hakija kertoo lyhyesti suunnitelmistaan oman opetuksen ja opetustyön kehittämiseksi lähitulevaisuudessa, esimerkiksi suhteessa oppiaineen opetusohjelmaan

Ulkopuolisia asiantuntijoita käytetään osana arvioinnin kokonaisuutta. Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Opetustaitoa arvioidaan opetusportfolion ja opetusnäytteen perusteella. Opetustaidon arvioinnista on saatava vähintään arvosana ”kiitettävä” (4/5).

Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Lisätietoja  

Lisätietoja antaa yksikönjohtaja Sigga-Marja Magga, humanistinen tiedekunta, Giellagas-instituutti, [email protected], +358 50 568 5326.

Hakukuulutus on luettavissa saamen kielellä täältä.

Työsopimuksen voimassaolo: Vakituinen
Työsuhteen luonne: Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä: 1
Työllisyysaste: 100 %
Paikkakunta: Oulu
Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Maa: Suomi
Ilmoitusnumero: 2026/374
Julkaistu: 2026-05-26
Haku päättyy: 2026-06-25

Lisätietoa työpaikasta

Otsikko
Yliopistonlehtori, pohjoissaame
Työnantaja
Sijainti
Pentti Kaiteran katu 1 Oulu, Suomi
Julkaistu
2026-05-27
Viimeinen hakupäivä
2026-06-25 23:59 (Europe/Helsinki)
2026-06-25 22:59 (CET)
Työpaikan tyyppi
Tallenna työpaikka
Elevate Your Career and Lifestyle at the University of Oulu

Elevate Your Career and Lifestyle at the University of Oulu

Nestled in a scenic seaside setting, and ranked among the world’s leading universities, the University of Oulu offers all you need for personal and professio...

Be a Part of Cutting-Edge Research and Innovation

At the University of Oulu, play your part in innovative, exciting research

Join a Welcoming, Inclusive, and Diverse Team

Diversity and inclusion are core pillars of the University of Oulu culture.

Enjoy a Flexible, Family-Friendly Working Culture

For those with families or little ones on the way, you’ll be happy to hear

Live in a Beautiful Seaside City in the Happiest Country on Earth

Oulu isn’t merely known for its world-leading university. The fifth-largest

Settle in Easily With Comprehensive Support

Moving to a new university in an unfamiliar country can feel daunting. Fort

Jobs from this employer

Näytetään työpaikkoja kielillä Englanti, Saksa, Ranska, Hollanti Muuta asetuksia

Tietoja työnantajasta

Oulu life, Good life – Discover the exciting opportunities that await you

Käy työnantajan sivulla

Kiinnostavia artikkeleita

...
Bringing Society’s Voice into Science University of Oulu 5 min arvioitu lukuaika
...
Elevate Your Career and Lifestyle at the University of Oulu University of Oulu 5 min arvioitu lukuaika
...
Connecting the Dots With Life Course Epidemiology University of Oulu 4 min arvioitu lukuaika
...
Exposing the Dark Side of Social Media University of Oulu 4 min arvioitu lukuaika
...
Forecasting the Future of Water University of Oulu 4 min arvioitu lukuaika
Lisää artikkeleita